11.11.2008 - 15:45
Serkkuni syntymäpäivä oli vähän aikaa sitten ja minulta tilattiin kakku juhliin. Tämän kakun kohdalla en millään meinannut keksiä minkä näköisen ja makuisen oikein tekisin. Tuoreiden mansikoiden puute harventaa huomattavasti täytevaihtoehtoja. Lopputulos oli melko asiallísta ja yksinkertaista linjaa.

Kuvan laatu on melko huono, koska jouduin pienessä kiireessä kuvan näppäämään.

Kuvakulmat ovat melko epäedustavia :D Kakku näytti tyylikkäämmältä luonnossa! Päällisen koristelussa käytetty siis tumma- ja valkosuklaata sekä Flora-vispiä. Sisällä appelsiinimarmeladia, Flora-vispiä ja tummasuklaavaahtoa. Täytteet sopivat hyvin yhteen ja aion ehdottomasti käyttää niitä uudestaankin. Tummasuklaa vain aiheutti päänvaivaa, kun yritin hiukan viilentää sitä, jotta olisin saanut sekoitettua sulan suklaan kermavaahtoon. Suklaa jähmettyi melkein välittömästi kun sitä yritti siirtää kauemmas kuumasta levystä. Pienen tuskailun jälkeen onnistuin kuitenkin raaputtamaan suurimman osan vaahdon sekaan. Mielestäni tästä kakusta tuli kokonaisuudessaan aika onnistunut, kerrankin!
27.09.2008 - 16:48
Pitkänpitkän tauon jalkeen taas päivityksiä. Tällä hetkellä aikaa vievät kokeet ja läksyt, joten en ehdi pahemmin edes leipoa! Tämänkin kakun väsäsin kesällä, kun tuoreita mansikoita vielä oli kaupoissa.

Sisällä mansikoita ja Fazerin maitosuklaa+Flora vispi -vaahtoa. Ideat loppui koristelun kanssa, joten heitin mansikat vain keoksi päälle ja pursotukset ympärille. Pitää odotella taas melkein vuosi ennen kuin tuoreita mansikoita saa jostain! Ihan haikea olo ;) Pitää keksiä jotain vaihtoehtoisia täytteitä siksi aikaa.
04.08.2008 - 10:08
Minulta tilattiin jälleen kakkuja syntymäpäiville. Juhlat olivat ja menivät aikoja sitten, mutta ilmeisesti kesä laiskistaa minua, sillä saan vasta nyt kuvat koneelle. Minulta pyydettiin kahta isoa kakkua, joissa molemmissa jälleen tutut täytteet; toisessa Pätkis-mousse ja tuoreita mansikoita ja toisessa Marianne-mousse ja mansikoita.

Kakut tulivat pojille, joten tietankin auton kuva ;) Sulatin tummaa- ja valkosuklaata ja pursotin leivinpaperille. Autossa olisi voinut olla enemmän yksityiskohtia, mutta kai se noinkin menee. Flora vispi oli loppu, joten jouduin tyytymään eri merkkiseen vispikermaan. Pursotusjälki oli huonompaa ja kerma hiukan rakeisempaa. Ärr.

Kakun päällä olevat ötökät ovat sudenkorentoja, vaikka saattavatkin perhosia muistuttaa :D Olisin halunnut kakun päälle myös tummasta suklaasta olevia korentoja, mutta onnistuin rikkomaan kaikki nostaessani niitä pakastimesta.
23.06.2008 - 14:33
Meille tuli vieraita käymään, joten pääsin kakkua tekemään. Maistui onneksi hyvin ja jäljelle jäi vain pieni pala :) Pursotukset onnistuivat ihan hyvin vaikka näyttävätkin tästä kulmasta melko kamalilta.

Pohja on neljästä munasta tehty. Pursotukset Flora vispiä. Sisällä (taas!) mansikoita ja Mariannevaahtoa. Juhannuksen jälkeen kaupoista ei löytynyt tuoreita mansikoita, mutta pakastemansikat ajoivat saman asian. Olen hiukan kaavoihin kangistunut, pitää varmaan miettiä uusia täytevaihtoehtoja. Päällä on Mariannemurskaa ja tekemäni suklaaperhoset. Perhosten siivistä tuli hiukan umpinaiset, koska jouduin ne pienoisessa kiireessä pursottamaan. Pian pääsen tekemään taas urakalla täytekakkuja eräisin juhliin, jee! :D
30.05.2008 - 15:34
Olisikohan kesä vihdoin saapunut? Kesäloma ainakin alkaa, minulla huomenna, minkä jälkeen ei tarvi palata yläasteelle enää koskaan! Tätä täytyy tietenkin juhlistaa kakulla ;) Kaupasta löytyi jo suomalaisia mansikoita, joskin niitä oli pelkästään laatikon pohjan peittona torkeällä hinnalla. Ei voinut mitään, pakko mikä pakko.

Kuvan otin pihalla, että tulisi hiukan kesäfiiliksiä.Hämärät sisäkuvat eivät oikein innostaneet. Juoksin ulos, näpsäisin kuvan ja äkkiä takaisin sisään, ötököiden pyöriessä kiinnostuneena ympärillä. Kakun siisällä tuoreita mansikoita ja Marianne-vaahtoa. Päätin käyttää niitä taas, kun sopivat niin loistavasti yhteen. Päällä lisää mansikoita ja Fazerin maitosuklaata raastettuna. Pursotukset eivät pääse oikeuksiinsa kuvassa, vaikka onnistuivat mielestäni hyvin.
HYVÄÄ KESÄÄ!
27.04.2008 - 10:36
Ulkona on ollut jo melkein kesäkelit, lähes 20 astetta, eli oli pakko saada jostain tuoreita mansikoita ;) Niitä löytyikin ihme kyllä, joten tein sitten kakun. Koristelu meni vähän mönkään, koska minulla oli kiire Siskoni on noitaa katsomaan :D Kerma (Flora vispi) meinasi loppua kesken taas kerran, joten en voinut harjoitella mitään kummempia pursotuksia vaan jouduin tekemään samat vanhat.

Sisällä tuoreita mansikoita ja Marianne-vaahtoa (murskattuja Marianneja+tuorejuustoa+kermaa). Suoraan sanoen rakastin tätä kakkua. Sopi loistavasti kesän avaukseksi♥

Olihan niista mansikoistakin pakko saada kuva ;D
21.03.2008 - 19:46
Elämäni ensimmäiset tilauskakut! Kakut tulivat serkkuni 13-vuotissyntymäpäiville. Pohjat tein edellisenä päivänä, mutta koristelujen kanssa meinasi tulla kiire. Heräsin seitsemältä ja juuri ja juuri sain yhdeksitoista valmiiksi. Vaahto loppui kesken, joten en voinut tehdä sivupursotuksia. Muuten olen todella tyytyväinen kakkujen ulkomuotoon, kerrankin! Toinen kakku syötiin heti ja toinen jäi odottamaan myöhemmin tulevia vieraita.

Pohja on tehty kääretorttupohjasta. Välissä vadelmia, Flora vispiä ja vaihteen vuoksi Mariannevaahtoa, jossa maustamatonta tuorejuustoa, Flora vispiä ja Mariannemurskaa. Sitä aion käyttää toistekin :) Mukavaa vaihtelua Pätkis-mousselle. Sivuilla Mariannemurskaa.

Tein koristeeksi suklaaperhosia Mansikkamäen Ebeltä mallia ottaen :) Perhoset katosivat heti kun kakku laitettiin pöytään.. ;D

Marsipaani ruusut tein varmuuden vuoksi koristeeksi jos perhot eivät kestäisi tunnin ajomatkaa.

Tähän laitoin päivänsankarin toivomuksesta Pätkis-moussea ja vadelmia väliin :D Päällä ihania pinkkejä nonparelleja ja marsipaanista tekemäni koriste.
Onnea vielä tätäkin kautta♥
08.03.2008 - 21:49
Naistenpäivän kunniaksi :) Kakku tuli oikeastaan yllätyksenä; pohjaksi tuli gluteeniton kääretorttupohja, joka tehtiin alunperin myytäväksi. Tilaisuus, johon kääretorttu olisi tullut peruuntui, joten siitä tehtiin kakku. Sisällä omista omenoista tehtyä omenahilloa ja Flora vispiä. Kerma loppui kesken pursotuksen, joten pinta kuultaa hiukan läpi. Jouduin hoitamaan pursotukset oudosta kulmasta lautasen korkeiden reunojen vuoksi. Pitäisi ehkä hankkia tarjottimen tyylinen alusta, jossa ei olisi reunoja ollenkaan.. Minulla ei ole tällä hetkellä kunnon pursotinta, ainoastaan kertakäyttöisiä. Mistään ei vain meinaa löytyä metallityllia ja kunnollista kankaista pursotinpussia :(

Koristeena tekemäni marsipaaniruusut. Kuinkahan vaahdoin saisi pysymään kunnolla, minulla se pakkaa jäädä hiukan löysäksi vaikka vatkaankin tarpeeksi.. :(
10.02.2008 - 17:55
Isäni synttärit olivat keskiviikkona, mutta koulukiireiden vuoksi sain tehtyä kakun vasta nyt. Pohja on jälleen normaali kääretorttulevy. Se on paljon ilmavampi kuin tavallinen täytekakkupohja. Täytteenä (TAAS!) Pätkis-mousse, Flora vispiä ja vadelmia. Ajattelin kokeilla tehdä Appelssinikrokantti-vaahtoa, mutta juuri sitä suklaalevyä ei ainoasta auki olevasta kaupasta löytynyt :(

Pursotukset menivät liian kauas toisistaan, jolloin kakun pinta näkyy rumasti. Minulle vain meinasi tulla kiire kun selän takana kyseltiin parin minuutin välein, että onko pian valmista. Uusi pursotin olisi myös kiva. Tämän hetkisessä on typeriä muovityllia ja haluaisin metallisen, vai mistä ne ikinä tehdäänkin. Tassun jäljet tein elintarvikevärillä värjätystä marsipaanista tyllia käyttämällä.

Isäni sanoi tätä kakkua paremman makuiseksi kuin edellinen oli. En tiennyt, että olisiko pitänyt kiittää vai suuttua :D
22.01.2008 - 15:24
Päätin kerrankin tehdä kakun, josta siskonikin pitäisi. Hän ei nimittäin välitä marsipaanista tai värjätystä vaahdosta tai muusta sellaisesta. Pohja on tavallinen kääretorttulevy neljään osaan halkaistuna. Täytteenä vadelmia, Flora vispiä ja Pätkis-moussea.


Pursotukset ja koristelut hoidin kello yhdeltätoista illalla ja jälki on sen mukaista. Apua.. Seuraavalla kerralla lupaan käyttää tarkkuutta ja aikaa purotuksien tekoon :D Päällä tekemäni marsipaaniruusut ja sulatettua valko- ja tummaasuklaata. Siskoni sanoi kakkua ihanaksi ja kääretorttupohjan sopivan mainiosti. Jeeh!
14.01.2008 - 16:10
Menimme mummolaan sunnuntaina, joten Hello Kitty -kakku pääsi sinne :) Tälläinen siitä sitten tuli..

Pursotukset ovat jälleen päin honkia.. :( Käyttämäni Flora vispi taitaa olla hiukan liian löysää. Marsipaanille maalaamani kuva oli kelvollinen ja levy sopivan paksu. Värejä pitäisi ostaa lisää. Ensimmäisessä kerroksessa oleva Blå Bandin vaahto oli mielestäni ihan liian makeaa. Tuskin ostan enää seuraavalla kerralla. Ylimmäisessä kerroksessa, jälleen kerran, vadelmia :D Ihania suomalaisia vadelmia. Nams!

Tekemiäni ruusuja en viitsinykään tähän kakkuun änkeä vaan laitan vasta seuraavaan, koska olisi tullut niin täyteen ahdetun näköinen.
04.01.2008 - 22:05
Oli pakko saada uusi syy tehdä täytekakku ja sellainenha siunaantui kun pääsimme hiukan sukuloimaan :D Sain uuden elintarvikevärin, joten nyt minulla on punainen ja sininen. Seuraavaksi haluaisin mustan elintarvikevärin, uuden pursotinpussin ja tyllia. Pursotus ei onnistu kovin hyvin vielä, mutta koko ajan harjoittelen.

Täytekakku pysyi hyvänä kuljetuksesta huolimatta, onneksi. Minun kakkuni eivät kovin perinteisiä ole! Vaaleanpunaista kermaa ja suklaasydämiä. Muissa blogeissa on yleensä kakkuja aikuisille ja pikkulapsille, minun omani nuorille :D Välissä Pätkis-moussea ja vadelmia, jälleen kerran. Olen ihastunut tähän yhdistelmään. Vadelmamoussea voisin koettaa seuraavaksi.. Tämä kakku meni melkein viidessätoista minuutissa ja minulta tilattiin näin alustavasti jo pariinkin juhlaan täytekakkuja. Voisin perustaa vaikka pienen leipomon!
01.01.2008 - 10:19

Tämän tein jokunen vuotta sitten äitienpäivänä. Päällä mansikoita, mariannemurskaa ja sulatettua suklaata. Pursotukset hoidin tässäkin kermavaahdolla, joten eivät meinaa pysyä kasassa. Täytteitä en enää muista..
01.01.2008 - 10:08

Tälläisen kakun tein ihan arkipäivän piristykseksi. Pursotukset tein tavallisella kermavaahdolla, joten tuli tuollainen. Ei levittynyt kunnolla eikä pysy sivuilla kauniin näköisenä :( Maku oli kuitenkin hyvä, joten miksi valittaa enempää.. Reunoilla Marianne-murskaa.Kermavaahto on värjätty sinisellä elintarvikevärillä mintunsävyiseksi, mutta valaistus on huono, joten ei erotu kuvasta.
Pohja:
100g margariinia
1dl maitoa
2 munaa
1,5dl sokeria
2dl veh. jauhoja
1tl leiv. jauhetta
2rkl kaak. jauhetta
1tl van. sokeria
1rkl per. jauhoja
1.Sulata margariini ja lisää maito joukkoon. 2.Vatkaa muna ja sokeri. 3.Sekoita kuivat aineet ja lisää vaahtoon vuorotellen maito-margariini seoksen kanssa. 4.Paista 175 asteessa n. 40 minuuttia.
Alimmassa kerroksessa on Pätkis-moussea eli 1 pussi Pätkiksiä, 200g maustamatonta tuorejuustoa ja 2,5dl Flora-vispiä. Pätkikset sulatetaan vesihauteessa massaksi. Tuorejuusto sekoitetaan joukkoon. Seoksen jäähdyttyä vaahdotettu Flora-vispi lisätään mukaan ja sekoitetaan. Toisessa kerroksessa on Flora-vispiä ja vadelmia.
Pääsen taas huomenna kakun tekoon, koska pitäisi saada jotain viemistä sukulaisille :D
|
Kirjoittaja
Leipomuksia tekee 17-vuotias, erityisesti täyekakkuihin hurahtanut tyttö. Harjoittelen vasta, niin kuin varmaan huomaakin, mutta tästä voisi tulla ammatti myöhemmin.
Kävijät 15.2.2008 lähtien
|