tiistai, 20. tammikuu 2009

Lihapiirakat

Olen aikoja sitten tehnyt lihapiirakoita, mutta tällä kertaa lisäsin täytteeseen tulevan keitetyn riisin ja jauhelihan joukkoon myös keitettyjä kananmunia. Osaan laitoin jauhelihan tilalle soijarouhetta. Pitäisi miettiä uusia täytevariaatioita, jotka sopisivat myös kasvissyöjälle..

Kuva on kamala ja kiireessä napattu, sori♥

 

tiistai, 20. tammikuu 2009

Suklaakeksit

Eräs ilta minulle tuli valtava lämpimien suklaakeksien nälkä, joten piti kiiruhtaa kauppaan hakemaan suklaalevy ja ruveta leipomaan. Löysin ohjeen, jota en ollutkaan ennen kokeillut, ja joka osoittautui uudeksi suosikiksi.

Kekseistä tuli kuohkeita ja kerrankin suklaahiput eivät painuneet keksien pohjalle yhdeksi kasaksi. Ohjeen löytämisen jälkeen olen ehtinyt leiponut näitä jo useita kertoja, ovat vain niin herkullisia.

 

Suklaakeksit

.

125 g margariinia

1 dl sokeria

1 dl fariinisokeria

1 muna

150 g suklaata rouhittuna

2 ½ dl vehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

 

  1. Vaahdota margariini ja sokerit. Lisää muna vatkaten. Lisää rouhittu suklaa.
  2. Sekoita jauhot yhteen ja lisää vaahtoon.
  3. Paista 200 asteessa noin 10 minuuttia.

 

 

keskiviikko, 24. joulukuu 2008

Joulujoulujoulu♥

Iloista, herkullista, hyvää, rauhallista, mukavaa, rentouttavaa, säkenöivää ja riehakasta joulua kaikille♥

2171273.jpg

t. Pame

 

keskiviikko, 24. joulukuu 2008

Pipareita

Vihdoinkin sain kauan kaipaamani Muumi-muotteja! Nyt olen onnellinen Mörkö-, Pikku Myy- ja Muumimamma-muotin omistaja :) Pipareiden teon jälkeen olen ehtiny sairastella, joten niiden tänne lisäily unohtui. Mutta tässä taidon näytteitäni:

2171254.jpg

2171257.jpg

Mörkö oli ehdoton suosikkini ;)

Olen ikävä kyllä melko lyhytpinnainen, enkä jaksa keskittyä kauan yhteen keksiin, joten kaikki ovat melko yksinkertaisia.. Seuraavalla kerralla sitten jotain pikkutarkempaa.

tiistai, 11. marraskuu 2008

Tilauskakku

Serkkuni syntymäpäivä oli vähän aikaa sitten ja minulta tilattiin kakku juhliin. Tämän kakun kohdalla en millään meinannut keksiä minkä näköisen ja makuisen oikein tekisin. Tuoreiden mansikoiden puute harventaa huomattavasti täytevaihtoehtoja. Lopputulos oli melko asiallísta ja yksinkertaista linjaa.

2054749.jpg

Kuvan laatu on melko huono, koska jouduin pienessä kiireessä kuvan näppäämään.

2054752.jpg

Kuvakulmat ovat melko epäedustavia :D Kakku näytti tyylikkäämmältä luonnossa!             Päällisen koristelussa käytetty siis tumma- ja valkosuklaata sekä Flora-vispiä. Sisällä appelsiinimarmeladia, Flora-vispiä ja tummasuklaavaahtoa. Täytteet sopivat hyvin yhteen ja aion ehdottomasti käyttää niitä uudestaankin.  Tummasuklaa vain aiheutti päänvaivaa, kun yritin hiukan viilentää sitä, jotta olisin saanut sekoitettua sulan suklaan kermavaahtoon. Suklaa jähmettyi melkein välittömästi kun sitä yritti siirtää kauemmas kuumasta levystä. Pienen tuskailun jälkeen onnistuin kuitenkin raaputtamaan suurimman osan vaahdon sekaan. Mielestäni tästä kakusta tuli kokonaisuudessaan aika onnistunut, kerrankin!